Mervi Kaukua on vuoden 2019 yrittäjänainen Rovaniemellä

Dec 20, 2019 | Rovaniemi News

Rovaniemen Yrittäjänaiset ry valitsi vuoden 2019 yrittäjänaiseksi väri- ja sisustusalan yrittäjä Mervi Kaukuan.

Kaukua on työskennellyt lähes kolmekymmentä vuotta Rovaniemen Väri ja Matto Oy:ssä. Hänen isänsä perusti yrityksen vuonna 1966.

– Minut onnistuttiin nyt todella yllättämään, Kaukua sanoo.

– Pitkän linjan yrittäjänä koen tämän hyvin merkityksellisenä tunnustuksena, joka tuo arkeen uutta potkua. Ajatuksissani jaan tunnustuksen nyt jo vapaalla olevan Eija-äitini kanssa. Hän on antanut merkittävän osan elämästään yrityksellemme  ja toimii tsempparinamme  edelleen.

Viisikymmentä henkilöä työllistävän Rovaniemen Väri ja Matto -konsernin liikevaihto oli vuonna 2018 yli kymmenen miljoonaa euroa.

Värisilmä-ketjuun kuuluvalla perheyrityksellä on myymälät Rovaniemen lisäksi Kemijärvellä, Kemissä, Torniossa ja Oulussa. Tänä vuonna yhtiö on avannut myymälän myös Vantaan Tammistossa. Lisäksi konserniin kuuluu asennustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa harjoittava sisustusurakointiyritys.

Vuoden 2019 yrittäjänaiseksi valittu Mervi Kaukua tunnetaan ulospäinsuuntautuneena, positiivisena ja paikallista palvelua ihmisläheisesti kehittävänä yrittäjänaisena, joka on ehtinyt työnsä ohella osallistua myös Rovaniemen yrittäjänaisten yhdistystoimintaan.

Kaukua on ollut aktiivisesti mukana Värisilmä-ketjussa uudistamassa väri-ja sisustusalan kauppaa.

– Ihmiseltä ihmiselle toteutettu ammattitaitoinen, yksilöllinen ja joustava palvelu paikallisilla mausteilla. Se on minun ja meidän koko tiimimme sydämen asia.

Vuoden yrittäjänainen kokee saaneensa yhdistystoiminnasta ennen kaikkea uusia ystäviä, naurua ja hyvää mieltä.  Verkostosta on löytynyt myös tärkeitä yhteistyökumppaneita ja uusia asiakkuuksia.

Kaukuan ohella palkittiin myös Vuoden yhdistysaktiivi. Hän on entinen kaupan alan yrittäjä Pirjo Mylläri, joka on omistautunut yhdistystoiminnalle, ja tekee töitä pyyteettömästi ja suurella sydämellä.   

 

 

Rovaniemi24
Share This